maanantai 12. heinäkuuta 2010

Ruotsi, Stockholm - Suomi, Turku

Sunnuntai aamuna 11.7. lähti Viking Linen laiva kohti Turkua. Nukuttiin ehkä 3-4 tuntia sinä edeltävänä yönä, kun piti herätä jo neljältä että ehtii metroon ja laivalle ajoissa. Nukuttiin laivan pari tuntia aamusta, kun laiva lipui jo kohti Suomea. Rinkat pystyi jättämään luggage-säilytykseen, niin niitä ei tarvinnut raahata pitkin laivaa. Laivalla käytiin syömässä, Tax Freessa, pelattiin Wiitä, otettiin aurinkoa, katseltiin maisemia ja pelailtiin rahapeleillä, joista ei tullut voittoa, mutta sitäkin hauskempaa oli :D

Laiva oli noin kolme varttia myöhässä aikataulusta, niin ei ehditty viimeiseen junaan, joka olisi lähtenyt Jyväskylään. Hypättiin Tampereelle menevään linja-autoon ja jäätiin yöksi serkkuni luokse Tampereelle. Ehdittiin jopa katsomaan jalkapallon finaaliottelun loppuhuipennus Yle Areenasta vaikka saavuttiin vasta puoli kahdeltatoista majapaikkaan. Ei missattu mitään vaikkei alkupeliä nähtykään.

Tänään ollaan serkun kanssa katsottu elokuvia ja käytiin kirpputorilla ja kirjastossa. Huomenna kotiin ja tämä matka on saatu päätökseen.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Stockholm

Hej alla!

Kaksi yötä ollaan oltu Tukholmassa, yksi vielä jäljellä. Ollaan kierrelty Gamla Stanissa ja turistikaupoissa. Ihanan lämmin on ollut.

Tänään käytiin Drive-In Loppiksella, eli kirpparilla. Oli vähän sekoilua niiden junien kanssa, mutta muutaman väärän junan jälkeen päästiin lopulta perille. Ostin rintakorukukan, kengät, paidan, kirja-aapisen (på svenska), keittiöpyyhkeen ja valkoisen laukun. Se kirppari oli jonkun laukkaradan vieressä, jossa juuri oli joku lasten/nuorten laukkakilpailu. Katottiin vähän aikaa niitä ja lähdettiin sitten keskustaan takaisin.

Illalla katsotaan ehkä jalista ja mennään pizzalle, jos joku pizzeria löytyisi. Tuntuu ettei täällä ole mitään, paitsi suomalaisia turistikaupoissa. Kuten me :)

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Cork

Ollaan nyt Corkin lentokentalla lahdossa kohti London Stanstedia and after that we head up to Stocholm Skavska. Tanaan saatiin vasta sohva Tukholmasta.

Oltiin siis ainoastaan yksi yo Corkissa. Tultiin joskus ilta kuuden aikaan. Yovyttiin Oisinin ja Maxin luona. Ne tyokseen soittelee ja laulelee kaduilla. Mentiin baaariin niiden kanssa ja jorailtiin aika myohaan. Lol mika sana jorailtiin. Ne oli tosi mukavia kummatkin. Jos olisi kayty vain Dublinissa, olisi jaanyt aika huono maku Irlannista. Cork oli paaaaaaljon parempi.

ESPANJA VOITTI PELIN!!! katottiin sport baarissa

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Viimeinen paiva Dublin

Oltiin yo siis espanjalaisten luona. Aamulla lahdettiin kahvilaan ja taalla sita ollaan (myos ihana kahvilatyyppi). Mennaan ehka kahville jonkun dublinilaisen kanssa, katotaan jos vastaa. Joko kello 14 tai 16 lahdetaan bussilla Corkiin.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

SALLAN KANNYKKA TOIMII TAAS!!!

Jaatiin viela yoksi tanne Dubliniin. Erick ja Flavia eivat pystyneet enaa hostaamaan, joten tultiin kolmen espanjalaisen luokse. Mentiin illalla kuuden aikaan Temple Bar -alueelle. Ne oli keksinyt "The White Bread" -kisailun, jossa pitaa syoda vaalea leipasiivu 30 sekunnissa. Kuulostaa helpolta, mutta ei sita pysty kun se on sellasta taikinaa. Yritin kylla :D Yksi kerta maksoi 3e, ja jos pysty syomaan sai 10e. Yksi tyyppi melkein sai syotya, mutta oksensi sen ulos. Kaksi muuta kans yritti muttei pystyny.

Tultiin talolle joskus kahdeksalta. Syotiin Katalanialaista perinneruokaa, vaaleaa leipaa, jonka paalle tomaattisosetta, juustoa ja lihaa (jonka nimea en muista vaikka kysyin kaksi kertaa). Lol.

Ja huomenna tulostamaan bussiliput kahvilasta.... ;)

Aaaaaaah < 3

Se kahvilatyyppi tuli tanne aaahahashsklfhaio;eh;akdfja;knv;sgdh ;aa.e < 3 < 3

SALLAN KANNYKKA EI TOIMI!

Niin. Eli jos asiaa Sallalle, laittakaa viestia Jennan numeroon.

Ja olen varma etta kaikki johtuu Irlannista. Taalla mikaan ei toimi. Paitsi nettikahvila ja sen eilinen myyja < 3 Harmi ettei se oo tanaan talla. Mutta pitihan meidan tanne tulla muutenkin!

13h unet

Kierreltiin eilinen paiva Dublinissa. On aika kuollut paikka Lontoon jalkeen. Hullu tuppukyla. Ehka tahan tottuu, mutta Lontoo < 3 Kaytiin Penneys'illa, joka oli samaa kauppaketjua kun Primark, eli tosi halpa. Ei vaan oikeen osaa naita euroja kayttaa, ajattelee kaiken viela punnissa ja penneissa. Ostettiin sielta jotain vaatteita, kenkia ja koruja. Kaikkein oudointa on, etta rinkka tuntuu kevyemmalta kuin tanne tullessa.

Nukuttiin yo Erickin ja Flavian luona. He olivat Brasiliasta, myos heidan kamppikset olivat. Aika huonokuntonen oli talo, mutta nukuttiin kuitenkin erittain makeasti noin 13 tuntia :) Tai ehka 14h. Piti jaada kahdeksi yoksi sinne, mutta suunnitelmiin tuli muutoksia. Ei olla viela varmoja jaadaanko Dubliniin seuraavaksi yoksi vai mennaanko jo Corkiin. AAaarg.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

I < 3 Ireland

Olemme Irlannissa. On tuulista ja kauhea keli, sataa vaikkei ole pilvia ja on tosi kylma ja ihan hirveen tuulista aijaa sanoinkin sen jo ja sataa lunta. Ei ihan mutta melkein. Heti ensimmaisena kun tultiin linja-autosta ulos mentiin johonkin Irlanti -kraasakauppaan, jossa oli kaikkea neliapiloista maahisiin (vai mita ne nyt oli) ja Guiness -tavaraan taustalla kauheaa pillimusiikkia :D Ei Irlanti ihan viela napannut, mutta katsotaan jos mieli muuttuu tassa matkan aikana.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Gay parade, free hugs and country boys

Eilen illalla oltiin kuuntelemassa Pinkiä Hyde Parkissa ja sen intialaisen tyypin kanssa oluella.

Tänään aamulla lähdettiin intialaisen tyypin luota ja vietiin tavarat Nedan opiskelijakämppään säilytykseen Victoria aseman luokse. Lähdettiin King's Crossin luokse katsomaan Harry Potterin 9 3/4 asemaa. Otettiin perusturistikuvia. Siitä lähdettiin West Minister Abbeyn luokse, ja matkalla törmättiin valtavaan homoparaatiin, jonka vuoksi autoteitä oli suljettuina vaikka kuinka monta. Otettiin kuvia ja hengailtiin vähän aikaa siinä. Mentiin katsomaan katsomaan London Eyeta joen toiselle puolelle. Siellä oli erilaisia tanssi-, miimikko- ja soittoesityksiä. Turisteja tietysti todella paljon myös. Lähdettiin siitä takaisin Nedan luokse ottamaan eväät mukaan ja suuntana taas Hyde Park, jossa esiintyi Miss Elliot ja Snoop Dogg. Siellä sit just kun lähdettiin juteltiin landelta tulleiden poikien kanssa, ja ehdotettiin että lähdettäs tänään ulos, mutta niillä oli jo jotain muuta.

Lähdetään tästä vähän viettelemään iltaa ja aamulla kohti Dublinia.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Jalkapalloa Chandeepin luona

Katsotaan Brazilia - Hollanti jalispelia. Tanaan ei olla tehty yhtaan mitaan, tavattiin British Libraryn luona joskus puoli 12, Chandeep ja Neda.

Illalla kun yritettiin loytaa meidan hostin luokse, eksyttiin ihan kokonaan kun kaveltiin jonkun kuntosalin ohi. Oltiin perilla vasta joskus 12pm. Mies ja nainen bussista auttoi meidat sinne, katsoivat iPhonella missa se paikka on. Muuten ei oltas varmaan ees loydetty sinne.

Tanaan piti menna katsomaan Mamma Mia! Mennaan huomenna, jos tanaan saatas ostettua liput. Illalla Pink konsertoi Hyde Parkissa, sita voisi menna kuuntelemaan. Ei oikeen ole suunnitelmia.

It's a time to relax!

torstai 1. heinäkuuta 2010

Camden Town

Oltiiin yö belgialaisen Benin luona. Hänellä oli aivan MAHTAVA asunto! Siis oikeesti, en valehtele. Takka, jossa oli peilit vieressä, hullun hieno keittiö, kylppärikin kuin jossain palatsissa. Lähdettiin aamulla joskus puoli yhdeksän aikaan, harmi ettei voinut olla siellä kauemmin. Mentiin St. James Parkiin nukkumaan ja ottamaan aurinkoa vähäksi aikaa. Joskus klo 11 vietiin rinkat Nedan luokse asuntolaan Victoria Stationin lähelle. Lähdettiin yhdessä Camden Marketeille, jossa myydään vaatteita, koruja ja kaikkee muuta rihkamaa. Siellä meni monta tuntia. En ostanut muuta kun ruokaa, oli silleen aika kallista.

Käytiin tulomatkalla uudestaan Primarkissa, joka on ihan hullun halpa vaatekauppa. Ostin alusvaatteita, mekon ja harmaat tennarit, makso yhteensä 12,70 £. Ollaan nyt Nedan asuntolassa ja lähdetään täältä viettämään Kanadalaista päivää Trafaglar Squarelle. Illalla vielä viimeisen hostin luokse kahdeksi yöksi.

Keskiviikko 30.06.2010

Lahdettiin Davidin luota bussilla metrolle, jolla menimme Knightsbridgen metroasemalle. Siina lahella on Harrods, jonne menimme shoppailemaan. Ostin teeta pienessa peltirasiassa ja kortin. Sain kaksi aivan upeaa Harrodsin muovikassia. Siis ihan normaaleja ne oli, mutta onpahan sellanenkin sitten.

Siella oli vaikka mita! Astioita, vaatteita, koruja, suklaata, ihan kaikkea. Kaikilla oma osasto! Siella oli jopa oma kirjoitusosasto, jossa oli varmaan viisi myyjaa ja pari asiakasta. Pelkkia kynia, jotka makso jotain 1000£.

Mentiin sit McDonaldsiin syomaan (taas). Sen jalkeen mentiin Zaraan ja Topshopiin, molemmat vaatekauppoja. Oli aika paljon aleja, mutta silti aika kalliita. Lahdettiin etsimaan nettikahvilaa, joka loytyi Kensington Gardenin ylapuolelta. Kaytiin katsomassa sohvia ja Benin asunto kartalta.

Mentiin Hyde Parkiin makoilemaan ja sovittiin Nedan kanssa tapaaminen. Pienten kommellusten kautta loydettiin toisemme Speakers Cornerin luota. Mentiin istumaan isolle ruohoalueelle konserttipaikan eteen satojen ja satojen muiden ihmisten kanssa odottaan etta Kings of Leon alkaisi soittamaan. Jotain lampparibandeja soitti vaan ja meille alkoi tulla kylma, joten mentiin Oxford Streetille etsimaan vaatekauppa. Eksyttiin Primarkiin, joka oli todella halpa. Siella oli ihmisia kuin joulualessa, paitsi siella oli kaikki yhta halpaa kuin alennusmyynneissa. Kassoja oli aina yhdessa kassapaikassa ehka 15-20, ja niita kassapaikkoja oli ainakin kolme. Kivasti porukkaa kylla taytyy sanoa.

Kello oli jo 9pm, joten jouduttiin lahtea hakemaan tavarat Davidin luota. David tai sen ystavat ei ollut kotona, joten jatettiin lyhyt viesti, otettiin rinkat ja lahdettiin kavelemaan Kensingtonin asemalle. Sielta otettiin metro kohti Earl's Courtin asemalle. Sielta kaveltiin Menin luo, jolla oli MAHTAVA asunto. Siis aivan jarjettoman upea! Meille oli sen kamppakaverin kylpyhuone kaytettavissa, kun se oli matkoilla. Oli jo aika myoha kun tultiin , niin mentiin heti nukkumaan. Salla nukkui taitettavalla sangylla ja mina nukuin ylihienolla nahkasohvalla :)