lauantai 16. lokakuuta 2010

Kuvia Mallorcalta





Kuvia Mallorcalta II

Hotellihuoneen parvekkeelta kuva altaalle.








Patsaita liikenneympyrän keskellä matkalla Palmaan.




Laivoja Palman satamassa.





Palmuja Palmassa.




Minä pelaamassa bilistä jonkun hotellin edessä. (Meidän hotellilla oli parempi biljardipöytä, mutta se kastui läpimäräksi sateella, joten kävimme välillä tuolla pelaamassa.)




Rantakuva Santa Ponsasta.







Sade yllätti Palmassa, kun käytiin shoppailemassa.


torstai 14. lokakuuta 2010

Hasta luego, Mallorca!




Viimeinen paiva paratiisissa (jossa puolet ajasta on satanut vetta). Aamulla heratessa oli sateista ja synkkaa, ja sita kesti iltapaivaan asti. Kaytiin kaupoilla sateenvarjojen kanssa, ja loysin hienoja koruja todella halvalla! Viisi korua sai kolmella eurolla. Lisaksi ostin joitain pulloja alkoholia drinkkeja varten Suomeen, saa sitten miksailla margaritoja ja mojitoita.

Iltapaiva makoilin aurinkotuoleilla altailla, otin aurinkoa ja luin kirjaa. Viela vahan ehti ruskettua, mutta enemman olisi tietenkin ollut mukava makoilla auringossa. Harmi etta sattui vahan sateiset ilmat. No aina ei voi voittaa.

Tanaan sitten tuuri oli kaantynyt shakkipeleissa ja biliksessa, silla iska voitti molemmat.

Illalla kaytiin syomassa viimeisein kerran hotellin paivallista. Siella on yksi ihana tarjoilija, joka hymyilee koko ajan. Tulee itse niin hyvalle tuulelle, ettei mitaan rajaa :)

Pakattu on tavarat ja huomenna aamupalan jalkeen lahto lentokentalle. Huomenna takaisin Suomessa, vaikka se tuntuukin kaukaiselta ajatukselta. Lisailen tanne sitten kuvia reissusta kotosuomessa.

Adios y hasta luego, Mallorca!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Aurinkoa ja kuumeilua





Yolla oli ihan kunnolla kuumetta ja kauhee kurkkukipu. Sarkylaakkeen voimin on jaksettu. Tanaan on oikestaan vaan aurikoa otettu. Kaytiin vahan kaupoilla, ostin Devil wears Prada -kirjan, jota nyt lueskelen. Suomesta mukaan tulleet Papin perhe -naytelma ja Sotilaspoika on tullut jo luettua. Pelattiin iskan kaa yksi shakkipeli ja biljardipeli, jotka molemmat voitin.

Huomenna viimeinen paiva taalla, onneksi on luvattu hyvaa ilmaa, niin mennaan ottamaan aurinkoa rannalle. Toivottavasti tama kurkkukipu paranee.

Niin, ja telkkarista ollaan katottu BBC World newsia kun Chilen kaivosmiehia on pelastettu. Melkein kaikki tv-kanavat on saksankielisia, kun taalla on niin paljon saksalaisia turisteja. Olis kiva kattoo Housea, Mentalistia tai CSI Miamia, mutta kun kaikki on saksaksi ei ymmarra mitaan :D

Tuli taas yksi niista hetkista, kun haluaisi osata sujuvasti eri kielia. Eilen sadepaivana opettelin ruotsinsanoja. Miten mukava tapa viettaa lomaa!

tiistai 12. lokakuuta 2010

Sataaaaaa.

Koko paivan on satanut.Ihan kunnon sade, ei mitaan tihkusadetta. Aamupalan jalkeen pelattiin iskan kaa shakkipeli, jonka se voitti. Korttia ollaan pelattu hotellihuoneessa, mm. ristiseiskaa, pokeria ja kasinoa, ja katottu TV:sta talousuutisia, musiikkivideoita, saksaksi dubattuja ohjelmia ja uutisia. Oon vahan kipea, niin ei voi menna kuntosalillekaan oikein. Nayttaa jatkuvan sateisena tama paiva, joten muuta tuskin tulee tehtya.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Palma de Mallorca




Suunnitelmissa oli lahte heti aamusta Palmaan bussilla, mutta kun noin yhdeksalta menimme linja-autopysakille, oli jonoa busseihin todella paljon. Lisaksi oli aurinkoinen aamu, joten paatimme jaada aamupaivaksi ottaman hotellialtaalle aurinkoa, mika osoittautui myohemmin erittain hyvaksi ideaksi.

Lokoiltuamme aurinkotuoleilla noin yhteen iltapaivalla, lahdimme uudestaan pysakille. Juoksemalla ehdimme linja-autoon, ja paasimme moottoritieta pitkin Palmaa kohti. Jaimme vahingossa liian aikaisella pysakilla, joten jouduimme kavelemaan ehka 3 kilometria paastaksemme Palman katedraaliin, mihin pyrimme. Satamassa oli satoja ja satoja hienompia veneita, mita voi kuvitella. Aivan mahtavia laivoja! Kun kavelimme katedraaliin pain, paistoi aurinko taysilla, mutta perilla satoi kuin saavista olisi kaadettu. Emme sitten edes menneet sinne lopulta. Ostimme sateenvarjon ja menimme lahimpaan Zaraan suojaan kauhealta sateelta. Kenkani olivat aivan litimarat. Ostin Zarasta sitten vaaleanvihrean pitkahihaisen ja siniset henkselihousut, koska lampotila oli laskenut.

Menimme sitten nauttimaan pikaista ruokaa McDonald`siin. Suuntasimme seuraaviin vaateliikkeisiin, ja niihin menikin mukavasti pari tuntia (miesnakokulmasta tuskattuttavan monta hidasta tuntia). Ostin lisaksi rusettipaidan, mustat pitkavartiset saappat seka kukkahameen. Kaupoissa soi erittain hyvaa musiikkia, kuten Lady Gagan Paparazzi. Me gusta mucho!

Saavuimme takaisin Santa Ponçaan kahdeksan aikoihin. Huomasimme, etta kadut olivat aivan markia, joten taallakin oli satanut. Oli siis hyva etta lahdimme Palmaan ostoksille. Ehdimme juuri kayda syomassa ennen yhdeksaa. Hotellilla illalla pelasimme yhden ristiseiskaturnauksen, jonka havisiin. Lisaksi katsoimme ja teimme omat dubbaukset CSI Miami italiankielisen dubbauksen paalle. Se oli yllattavan hauskaa.

Cuevas del Drach



Kaytiin tanaan puolenpaivanretkella Lohikaarmeluoliin. Siella oli hienoja tippukivimuodostelmia ja suurin maanalainen jarvi Euroopassa. Siella oli joku klassinen esitys siella 29 m syvyydessa. Oli ihan hieno. Samalla reissulla kaytiin myos Santa Cruzissa ja helmitehtaassa. Oli ihan hyva paiva retkelle, koska satoi melkein koko matkan. Kuulma ensimmainen sadepaiva sitten puolevalin toukokuuta. Yolla herasin kun salamoi ihan kunnolla.


Paivalla kun tultiin takaisin Santa Ponçaan niin paistoi jo aurinko. Kuitenkin oli kova tuuli, niin ei viittinyt menna rannalle. Kaytiin vahan ostoksilla ja mentiin sen jalkeen altaalle makoilemaan. Pelattiin iskan kaa bilispeli ja voitin sen (taas).

Illalla ennen syomista kavin viela lyhyen juoksulenkin tekemassa. Tilasin illallisella kaksi pulloa vetta espanjaksi (muy bien!!)

Huomenna lahdetaan saaren paakaupunkiin Palmaan ostoksille, koska huomenna on myos epavakainen paiva. Ei siis rantakeleja tiedossa :( Toivottavasti vahan edes ruskettuisi.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Aurinko paistaa..

..ja papukaijat pitavat kauheaa metelia! Taalla on sellaisia vihreita papukaijjoja (?) jotka huutaa kauheesti. Mut ne on ihan sopoja.

No aamiaisella kaynnin jalkeen aateltiin kayda pelaamassa minigolfia, mutta se ei ollutkaan auki. Mentiin siina sit joskus yhden aikoihin rannalle ottaa aurinkoa ja uimaan. Kavin pelaa vahan aikaa lentopalloo joidenkin sakasalaisten kanssa, mutta valitettavasti se ilo jai lyhyeen. Luin Sotilaspoika -romaania, joka on kylla puhutteleva.

Oltiin viela vahan aikaa hotellin uima-altaalla paistattelemassa. Pelattiin iskan kaa bilista yks peli, mutta havisin kun keskittyiminen herpaantui kun joku isomahainen saksalainen mies seurasi meidan pelia niin tiiviisti. Isa sanoi etta sitakin se hairitsi, joten ehka oltiin aika tasoissa :D

Illalla kun kaytiin hotellilla taas syomassa (jalleen ei niin herkullista ruokaa), mentiin kavelee ja kaymaan turistikaupoissa. Ostin kaksi kaulakorua, toinen sellainen musta ristiriipus ja toinen musta helmikaulakoru. Myos sellaisen rannekorun johon kerataan pienia paloja.

Kello vasta 22:11, mutta porukat meni jo nukkumaan. Olis kiva kayda istuu iltaa johonkin terassille, mutta ei viitti yksin lahtea. Byaaah.

Buenos Noches!!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Matkassa taas: Santa Ponsa, Mallorca





Taas reissussa. Talla kertaa suuntasimme mina, isa ja aiti Mallorcan lampimaan syleilyyn. Suomessa rantasadetta ja kylmyytta, taalla paistaa aurinko ja keleja riittaa :) Paikkana siis Santa Ponça, Mallorcalla.


Lahdettiin Jyvaskylasta klo 6:55 lahtevalla lennolla. Matka sujui leppoisasti tanskalaisen miehityksen voimin. Kun saavuimme perille, joku vanha pariskunta eksyi lentokentalle (joka oikeesti oli ihan jarkyttavan suuri), joten matkamme hotelliin venyi tunnilla. Saatiin huone, jossa on vain yksi huone ja kylpyhuone, joten ei kauheesti oo tilaa liikkua. Saadaan paivallinen ja aamiainen hotellista, joten omia kokkauksiakaan ei tarvitse taiteilla.

Kierreltiin vahan kaupunkia ja tutustuttiin ymparistoon. Aika vahan tuntuu olevan porukkaa enaa tahan aikaan vuodesta, joten todella rauhallista on meno. Aika paljon tuntuu olevan saksalaisia, joten hyva ettei ole ainoastaan suomalaisia.

Huomenna sitten rantsulle koko paivaksi :)))))))))))))))