Tässä vähän tekstiä siitä, mitä olen viime viikolla tehnyt harjoittelussa. Teksin olen kirjoittanut JAMKin päiväkirjaan, mutta ajattelin sen kopioida tännekin.
"Olin yhden päivän toisen ohjaajan kanssa, kun omani oli vastuuvuorossa tekemässä listaa ja paperihommia. Pääsin näkemään kasvaimen poiston aivoista! Oli todella hurja leikkaus, ja näin myös ensimmäistä kertaa arteriakanyylin laiton, sekä pääsin letkuttamaan sen tipan siihen. Aluksi en edes tiennyt mikä leikkaus on kyseessä, kun oltiin neurosalissa. Potilas oli saanut ainakin dormicumia esilääkkeenä, oli sen verran rauhallinen. Itse olisisin ainakin todella hermostunut jos olisin aivoleikkaukseen menossa! Onneksi oli saanut siis rauhoittavaa. Leikkauksen jälkeen potilas vietiin intuboituna ja nukutettuna teho-osastolle, ja jos ymmärsin oikein, illalla poistavat intubaatioputken. Ohjaajani kysyi olenko ollut teho-osastolla töissä, kun jotenkin kai hyvin toimin siinä hänen apuna leikkauksen ajan. Se lämmitti mieltä kovasti, mutta onhan tuota harjoittelua aika paljon ollut verrattuna täällä opiskelijoihin, kun heillä se opiskelu taitaa olla enemmän teoriapainotteista.
Enimmäkseen on eesin kielellä kommunikointi sujunut, ja on mukava huomata kun enemmän ja enemmän saa selvää. Muutenkin, olen yllättynyt kuinka hyvin ja kivuttomasti kaikki on eri kielestä huolimatta sujunut. Ollemmekin vitsailleet ohjaajani kanssa että voisin olla ensimmäinen suomalainen sairaanhoitaja joka tulee Viroon, eikä toisin päin. Ainoa vaikeus on ollut, että kädet syyhyäisi jo itse päästä tekemään asiat ja ottamaan vastuuta. Mutta sekin päivä tulee, nyt vain yritän imeä kaikki tiedot itseeni kuin sieneen, että olen sitten hyvällä alulla tulla hyväksi anestesiahoitajaksi! Melkein jo nyt harmittaa kun "pitää" sinne tehohoitoon mennä, mutta uskon että sieltäkin saa niin paljon uutta oppia mitä voi myös hyödyntää, että sinne kannattaa mennä.
Täällä lääkkeitä laimennetaan aika paljon enemmän kuin Suomessa, joten siihen on saanut hyvää harjoitusta. Vähän aikaa pitää miettiä tietenkin, mutta nekin alkaa jo tulemana aika hyvin. Muistaa vain, mitkä lääkkeet oli laimennettavia ja mitkä ei. Anestesiavihkoon olen merkintöjä tehnyt, siitä on hyvä lunttailla. Olin myös ettevalmistusruumissa auttamassa anestesialääkäriä epiduraalin laitossa. Se oli aika samanlaista kuin Suomessakin, mitä nyt yksi steriili pinsetti tippui maahan kun oli kulhon sisällä enkä tajunnut, mutta onneksi siinä oli todella mukava lääkäri ja ymmärtävä hoitaja niin heitä ei haitannut, uutta vain kehiin. Potilasta vain oli vaikea ohjata asentoon, kun hän puhui vain venäjää, mutta yritin siinä pitää päätä ja jalkoja hyvässä asennossa.
Olen nyt päässyt aika paljon kanyloimaan mikä on hyvä juttu, ja se alkaa jo ihan ok sujua. Tänään oli yhdellä naisella todella pienet suonet, mutta sain kanyylin silti laitettua yhdellä kikalla minkä ohjaaja opetti: eli jos verta ei tule putkeen, vetää kanyyliä hieman taaksepäin ja kun verta tulee niin sitten työntää sen sinne suoneen. Aina ei tuo kikka onnistu, mutta nyt sain tehtyä sen ensimmäistä kertaa itse. Yhdelle miehelle laitoin vihreää kanyyliä, mutta se oli liian pitkä eikä uinut loppuun asti suonessa. Yleensä ohjaajani laittaa aina jos minulta ei ensimmäinen onnistu, mutta pyysin että saisin laittaa uudestaa. Laitoin toiseen kohtaan sitten pinkin ja se lähti hyvin, tuli siis kaksi hyvää onnistumista tänään!
Niitä onnistumisia tulee pikku hiljaa, pitää vain malttaa. Olen ehkä vähän liian innostunut, nuori ja kärsimätön, siksipä "hiljaa hyvää tulee" pitää pitää mielessä. Ainakin yksi sana on tullut viron kielessä tutuksi: "vaatame" (katsotaan/odotetaan)."
