sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ecu tallid -paikassa ratsastustunti

Kävin ratsastustunnilla perjanataina Ecu Tallid nimisessä ratsastukoulussa. Se sijaitsee Tarttosta noin 14 km länteen päin, ja menin sinne autolla. Vähän vielä pelottaa ajaa autoa tuolla, kun hieman on liikennesäännöt erilaiset, ja opasteet, mutta onneksi sen verran paljon tullut autolla ajettua että uskaltaa tuolla mennä.

Paikka oli siistin ja mukavan oloinen. Opettaja oli unohtanut laittaa minut listaan ja hevosen millä menen. No se ei haitannut, yksi tyttö tuli auttamaan laittamaan Leonardon kuntoon, ja pääsin tunnille ihan hyvissä ajoin.

Opettaja on suomalainen, joten oli mukava että hän pystyi antamaan ohjeita myös suomeksi. Tunnillani oli lisäksi yksi toinen suomalainen tyttö, ja kaksi muuta ratsastajaa. Alussa ravailimme ja teimme ympyröitä ja voltteja, sitten muutamia siirtymiä käynnistä pysähdykseen, käyntiin ja raviin. Ravissa menimme kevyttä istuntaa, ja sitten samaa laukassa. Kun oltiin laukkailtu vähän, mentiin kolmen esteen kavalettisarjaa laukassa ja piti pysyä kevyessä istunnassa.

Oli oikein mukava tunti, tykkäsin kovasti. Loppu 10 min sai vielä ratsastaa itsenäisesti omia juttuja, yritin saada Leoa eteen alas ja vähän kevyemmäksi, mutta se oli sen verran innostunut esteistä ettei oikein rauhoittunut. Menin sitten käyntiä ja tein vähän avoa ja pohkeenväistöä, mitä se teki oikein mielellään ja todella hyvin! Opettaja sanoikin että se on paikan konkari, taisi olla 16 vuotias. Meni oikein kivasti! Muutkin hevoset menivät ihan kivasti ja osaavasti.

Kun hevoset vietiin talliin, kaviot putsattiin maneesin hiekasta ja jalustimien kumeista pyyhittiin hiekat harjalla. Varusteita pyyhkäistiin satulasaippualla hieman. Tykkäsin paikasta kyllä ihan, ajattelin aloittaa nyt käymään 2 krt viikossa, tiistaina olisi seuraava tunti. Suosittelen, jos olet Tarttossa ja haluat käydä ratsastamassa, tämä on oiva paikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti